Päässä myllertää.. Ihmeen vähän tosin, yleensä vastaavissa tilanteissa enemmänkin.

Oon miettiny, mitä mä haluan ja mitä ansaitsen. Vielä vuosi sitten olin sitä mieltä, etten ansaitse mitään hyvää, että olen huono ja jos musta tuntuu pahalta, se on ansaittua. Aika kamalaa. Noh, anteeksi pitää antaa, lopulta jopa itselleen

Mä olen löytänyt unelmat, toiveet ja haaveet, itsenikin kaiken jälkeen. Tiedän, mitä haluan. Tahdon tunteita, valoa, avoimuutta, kokonaisen, rehellisyyttä, rakkautta, tasapainoa. Rauhaa, kodin. Paikan, joka tuntuu kodilta. Kohdan, jossa mun sydän on kotona.

En halua epämääräisyyttä, arvailua, puolittaisia lupauksia, en mitään, mikä on vähemmän, kuin se, mitä tahdon! Jevgeni Jevtusenkon sanoin siis:

Ei, minä en tarvitse puolikasta!

Anna minulle kokonainen maa ja taivas!
Meret ja joet, vuorten harjanteet - minun! En suostu jakamaan!

Ei, elämä, minua et puolikkaalla helli.
Kaikki kokonaan! Minä jaksan!
En minä halua onnen puolikasta
enkä tahdo myöskään murheen puolikasta!

Haluan puolet vain tyynystä jolla
hellävaroen poskeasi vasten
avuttomana tähtenä putoavana tähtenä
sormus hohtaa kädessäsi...